randomfire

Masinoitua spämmiä

Tätä aihetta minun on pitänyt jäähdytellä jokunen tovi (reilu pari vuorokautta) ennen kuin olen edes uskaltanut aloittaa siitä kirjoittamisen. Kulttuuriuutiset ja Muusikko-lehti (via Merten ja net.nyt) ovat kritisoineet masinoitua roskapostikampanjaa, joka virheellisillä faktoilla on koittanut kääntää kansanedustajien pään. Tässä kuviossa on niin monta asiaa väärin, että oikein itkettää.

Ensinnäkin, kansanedustajille lähetettyjen viestien taustalla olevat faktat ovat tosia. No, onneksi Muusikko-lehti on oikea lehti ja heille voi lähettää oikaisuvaatimuksen. Joka heidän pitää julkaista. Tässä asia laki onkin meidän lukijoidemme puolella. Kulttuuriuutisten kanssa tilanne on vähän vaikeampi, koska he vain väheksyvät lain ongelmia. Mutta senhän ymmärtää kun muistaa, että Kulttuuriuutisten taustalla on useita tekijänoikeusalan järjestöjä. Kari Haakana aikoinaan kirjoittikin seuraavaa:

Uutissaitiksi naamioitu Kulttuuriuutiset on siis tekijänoikeusjärjestöjen lobbausta varten perustettu palvelu, jossa pyritään muovaamaan yleistä mielipideilmastoa pehmeämmäksi tekijänoikeuden haltijoiden päämäärille.

Joten älkää ihmetelkö, jos Kulttuuriuutiset ei oikein lämpene tekijänoikeuslain kritisoinnille. Toisaalta ei myöskään pidä ihmetellä, jos kansalaiset eivät ole täysin ymmärtäneet mistä laissa on kyse ja ovat virheellisesti luulleet kopiointikiellon koskevan kaikkia CD-levyjä. Eiväthän lain valmistelijatkaan ole osanneet laista tiedottaa koko ajan oikein ja selkeästi. Ja lain kannattajatkaan eivät lakia tunnu ymmärtävän ja silti he saavat kyllä lähettää huoletta masinoituja kampanjoitaan.

Toiseksi, kansalaisten lähettämät sähköpostiviestit kansanedustajilleen eivät koskaan liene roskapostia. Roskipostihan on määritelmän mukaan:

Roskaposti (spam, bulk mail, unsolicited bulk email, sikanauta, …) on sähköposti- tai nyyssiviestintää usealle vastaanottajalle ilman vastaanottajien lupaa. Roskaposti voi olla yhtä laillla kaupallista, poliittista, uskonnollista, kuin aatteellistakin.

Kansanedustajamme ovat kuitenkin eduskunnassamme edustamassa meitä, Suomen kansalaisia, joten heillä ei ole mitään oikeutta olla vastaanottamatta meiltä viestejä, joissa kerromme heille mielipiteitämme. Vai uskaltaako joku kansanedustaja väittää, että heidän ei tarvitse vaalien välisenä aikana välittää tippaakaan kansan mielipiteistä? Ministeri Karpela on sentään julkisuudessa uskaltanut sanoa olevansa sitä mieltä, että tässä on nyt takana varmaan joku masinoitu kampanja. Haluaisin vain nähdä, että kaikki kansanedustajat, jotka ovat tässä yhteydessä puhuneet roskapostista uskaltaisivat tehdä sen julkisesti. Sen tiedän, että he eivät ääntäni tulisi enää koskaan saamaan missään äänestyksessä.

Ymmärrän kyllä, että kansanedustajia on varmasti turhauttanut postilaatikoihin tulviva viestipaljous, mutta se vain kertoo kansan mielipiteestä. Ja varmasti seassa olevat vähemmän asialliset viestit suututtavat ja vievät pohjaa niiltä monilta asiallisilta viesteiltä. Haluaisin vain tietää, mikähän mahtaa olla tässä tapauksessa suhde asiallisten ja asiattomien viestien välillä. Ja mikä suhde on jonkun muun kansan palautetta kirvoittavan asian ollessa kyseessä.

Kummalliselta tämä puhuminen roskapostista tuntuu myös siinä valossa, että tämä on varmasti monia nuoria kiinnostava ja kuohduttava kysymys. Toinen vastaava tapaus lienee turkiseläinten tarhaus, jossa nuorten aktiivisuus on ilmennyt laittomuuksilla. Silloin kovasti kannustettiin nuoria ottamaan kantaa julkisuudessa ja ottamaan yhteyttä omiin kansanedustajiin. Nyt nuoret ovat tarttuneet nimenomaan näihin keinoihin. Ja meitä syytetään sitten roskapostituksesta. Olisiko masinoijien pitänyt puolestaan kannustaa nuoria keräämään kaupoista kopiosuojattuja levyjä ja polttamaan niitä rovioissa toreilla? Sekö olisi ollut parempi keino ilmaista oma mielipide?

Tiedän, tämä on jo hieman kärjistettyä tekstiä. Korostan, että en missään nimessä kannusta tai kehota ihmisiä tekemään laittomuuksia. Mutta nyt pääsemmekin kolmanteen ongelmaan, joka minulla oli Kulttuuriuutisten ja Muusikko-lehden juttujen suhteen. MBnetin net.nyt-blogia syytetään varsin selvästi (etenkin Kulttuuriuutisissa) kampanjan masinoinnista. Kansanedustaja Kasviakin on taidettu aiheesta syyttää. Mistä lähtien kansalaisten kehoittaminen kannanottoon on kampanjan masinointia? Kulttuuriuutisetkin lainasi seuraavia katkelmia net.nytin kirjoituksista:

Se “joku” jonka pitäisi tehdä jotain olet juuri sinä siellä monitorin toisella puolella. Lain viimeinen eduskuntakäsittely on huomenna, joten tänään voit vielä vaikuttaa tehokkaasti …

…Kirjoitit mihin kirjoitit, tee se rauhallisesti ja asiallisesti. Asiattomuuksien kirjoittaminen johtaa vain siihen, että delete-napin painaminen seuraavan, asiallisen viestin kohdalla muuttuu todennäköisemmäksi…

Näen asian varmasti hyvin eriväristen lasien läpi kuin Kulttuuriuutiset, mutta en tuossa näe mitään masinointia. Siinä vain kerrotaan miten asiasta huolestunut kansalainen voi tuoda oman mielipiteensä julki ja suositellaan rauhallisuutta ja asiallisuutaa. Oikeasti, mitä vikaa tuollaisessa on?

Jossain muistan lukeneeni myös, että eivät voi uskoa, että sähköpostiryöppy olisi saanut alkunsa spontaanisti kansalaisten keskuudessa (lähdettä en valitettavasti enää muista tai löydä). Kyllä se vain oli spontaania. Kukaan ei kirjoittanut valmista tekstiä lähetettäväksi. Kukaan ei myöskään masinoinut jotain valmista addressia johon olisi pyytänyt allekirjoituksia. Tai lisännyt henkilöiden allekirjoituksia addressiin tai viestiin omin päin. En usko kenenkään kirjoittaneen tietokoneohjelmaa, joka olisi lähettänyt automaattisesti useita viestejä kansanedustajille. Kyllä viestit taisivat tulla ihan tavallisten kansalaisten näppäimistöiltä itse kirjoitettuina vastaanottajien osoitteineen ja sisältöineen.

Tämä on kansalaisaktivismia. Erityisesti verkossa tapahtuvaa sellaista. Sellaista, jossa kansalaisia huolestuttava asia leviää kulovalkean tavoin ympärin internettiä. Ei meille mitään keskitettyjä käskyttäjiä ole, ainakaan muita kuin Arkadianmäellä istuva väki. Täällä ei myöskään kovinkaan helposti ketään kunnioiteta tai kummarreta. Kunnioitus on ansaittava ja se tapahtuu rehellisellä ja läpinäkyvällä toiminnalla. Ei tähän voi vanhoja hyviä aikoja kaipaaville kansanedustajille ja lobbareille todeta muuta kuin jo kuluneen lainauksen:

Maailma muuttuu Eskoseni.

Ai niin. Meinasin ihan unohtaa, että vellovasta jupakasta huolimatta eilisellä (tai siis lauantaisella) kauppareissulla tarttui mukaan yksi levykin. Ilman kopiosuojaksia, tietenkin. Ja ensitöikseni iskin sen koneeseen ja muutin sen MP3ksi. Nyt kun vielä ehtisi sitä kuuntelemaankin…

0 thoughts on “Masinoitua spämmiä

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.