Savunhajua

Herättyäni jälleen yhteen savunhajuiseen aamuun (kyllä, haju tuntuu jo Pohjois-Karjalassakin) ajattelin vähän tarinoida maastopaloista ja kiittää palolentojen suorittajia. Istuessani päivittäin paloasemalla radiopuhelin (siis VIRVE-päätelaite) vieressäni kuulen kuinka savuhavaintoja metsästetään pitkin Pohjois-Karjalaa. Usein, meidän onneksemme, suurimmat savut paikallistuvat Venäjän puolelle rajaa eivätkä vaadi toimenpiteitä suomalaisilta yksiköiltä.

Palolentojahan lentävät ilmailuharrastajat metsäpalovaroituksen aikaan tarkoituksena löytää maastopalot syrjäisiltä alueilta ennen niiden leviämistä liian suuriksi. Palolentoja voidaan käyttää myös savuhavaintojen tarkistamiseen, kuten nyt itärajan tuntumassa niin Etelä- kuin Pohjois-Karjalassakin tehdään. Monesti palolennot joutuvat myös opastamaan palokunnan yksiköt kohteeseen lentämällä hitaasti niiden edellä ja kaarelleen palopaikan yllä.

Kuten kuka tahansa nyt näkee, maasto on erittäin kuivaa ja syttymisherkkää. Jopa huolimattomasti tumpattu tupakka voi jäädä nyt helposti kytemään ja sytyttää jonkin ajan kuluttua (jopa useiden päivien) maastopalon. Näitä pieniä paloja ovat palokunnat juosseet sammuttamassa lähes päivittäin täälläkin. Kannattaa siis olla varovainen kaikenlaisen tulenkäsittelyn kanssa.

Eri paikoissa olen myös törmännyt näin kuivana kesänä kirjoituksiin siitä, että nuotiota ei saisi metsäpalovaroituksen aikaan polttaa (en muista kaikkia lähteitä, joten jääköön ilman linkkejä). Kuitenkin laissa todetaan, että metsäpalovaroituksen aikaan nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen (Pelastuslaki (468/2003) 24 §:n 1 momentti).

Avotuleksi ei kuitenkaan lueta maapohjasta eristetyssä tulentekopaikassa tehtyä tulta. Mikä täyttää maapohjasta eristämisen vaatimuksen jää avoimeksi, vaikka Pelastustoimen neuvontapalstalla on asiaan yritetty vastata. Kyselykierrokseni eri pelastusviranomaisten keskuudessa on osoittanut, että yleisesti retkeilyreittien varrella olevia tehtyjä tulisijoja (esim. betonirengas ja hiekkaa ympärillä) voidaan pitää maapohjasta eristettyinä. Tällaisissa paikoissa olevat nuotiot eivät siten olisi avotulia eikä niiden tekemistä voisi siten kieltää. Loppukädessä tulkinnan tekee aina alueen pelastusviranomainen.
Pitää toki muistaa, että Pelastuslain 23 § (huolellisuusvaatimus) velvoittaa huolehtimaan riittävistä varotoimista. Eli esimerkiksi siitä, että pidetään tuli mahdollisimman pienenä, koitetaan estää kipinöintiä, varataan tulen lähelle valmiiksi sangossa vettä ja sammutetaan tuli huolellisesti (=runsaalla vedellä). Jopa viikon takan pesässä kylmänä maanneet tuhkat voivat sytyttää kytöpalon kun ne kipataan maastoon.

Kirjoituksen ohessa olevat kuvat ovat heinäkuun alussa Liperin Pärnävaaran maastossa olleesta maastopalosta. Salama ilmeisesti katkaisi sähkölangan, jonka jälkeen kipinät sytyttivät maaston palamaan. Etsimme palopaikkaa kolmen auton voimin melkein puolitoista tuntia mäkisessä maastossa.