Hullun hommaa

Ei liene aivan täysjärkisen puuhaa lähteä ajamaan kohti etäistä jyväjemmareiden kylää ennen aamunkoittoa. Perillä vaeltaa koiralauman, häkkien ja muiden tykötarpeiden kera muiden samanhenkisten kanssa, valloittaa oma pieni leiripaikka ja ihmetellä mitä sitten. Hetken haahuamisen jälkeen kaivaa koirat häkistä ja juosta muutama kierros kehässä tuomarin haukankatseen alla ja saada pari pientä muoviläpyskää sekä pari sanaa paperilapulla. Ottaa kuvia ja katsoa kun monta muuta koiraa tekee saman. Pariin otteeseen isommasta joukosta koiria muutama saa ruusukkeita ja lisää paperilappuja. Tätä melkein työpäivän verran, jonka jälkeen leirin purku ja vaellus takaisin autolle ja ajomatka kotiin. Jälleen pimeässä ja sateessa…

Suomennos tuosta kaikesta, eilen kävimme Jyväksylän kansainvälisessä koiranäyttelyssä hakemassa Jalolle KÄY EH 4:sen ja Sulolle PEK2:sen. Jalon tapauksessa tulos oli aiempiin tuloksiin nähden ja tuomarin linjaan verrattuna varsin hyvä. Sulon tulos oli todellakin positiivinen yllätys. Pientä poikaa suuren näyttelyn hälinä ja kaiuttimista kuuluneet kuulutukset hämmensivät aika tavalla. Kiitokset Jannalle ja tytöille matkaseurasta.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.