Myrskyt ja karttapalvelut

Eilinen Tuija Aallon twiittaus

Tiedonkulun tehost. Ushahidi-tyyppinen sivusto avoimien maastokarttojen päälle? HS: Viranomaisten yhteydet kaatuilivat http://bit.ly/vCFCOz

herätti minut ajattelemaan jotain tuollaista voisi toteuttaa ja oikeasti hyödyntää. Loppupelissähän tuollaisesta ei ole mitään hyötyä niin kauan kuin viranomaiset ja sähköyhtiöt tms. eivät myös käytä samaa kanavaa omassa toiminnassaan.

Itselläni on kokemusta pelastuspuolella niin johtokeskuksessa työskentelystä kuin kentällä olemisesta vastaavanlaisissa tilanteissa, joten näkemystä operatiiviseenkin toimintaan tällaisten myrskyjen aikana on.

Näin tietojärjestelmien suunnittelijana ja toteuttajana minulla on sitten näkemystä myös siihen itse tekniseen puoleen siitä, mitä kaikkea tällainen järjestelmä pohtisi. Ihan omaksi huviksi pyörittelin asiaa hieman pidemmälle ja sain aikaan seuraavanlaisen listan erilaisia käyttötapauksia, joita järjestelmän pitäisi tai olisi hyvä kyetä käsittelemään, jotta siitä olisi mitään todellista hyötyä.

  • Kansalaisten pitäisi pystyä ilmoittamaan suoraan järjestelmän kautta erilaisista tapahtumista. Ilmoitusten luotettavuutta voitaisiin mitata esim. lähteen ja annettujen tietojen perusteella perättömien ilmoitusten kitkemiseksi. Toki hätäkeskus olisi edelleen kiireellisten todellista vaaraa aiheuttavien tehtävien ilmoituskanava.
  • Järjestelmän olisi hyvä kyetä seuraamaan esim. Twitteriä ja sieltä tiettyä hashtagia napatakseen sieltä tietoja häiriöistä.
  • Järjestelmän pitäisi pystyä ilmoittamaan käyttäjille milloin siihen tallennettuja tietoja valvotaan aktiivisesti milläkin alueella. On järjetöntä kuvitella, että järjestelmää valvottaisiin viranomaisten tai muiden toimijoiden puolelta jatkuvasti.
  • Viranomaisilla pitäisi olla mahdollisuus kirjata sinne omat tehtävänsä (suoraan paloasemille tulleet puhelut, tien päällä tulleet tiedot, hätäkeskuksen kautta tulevat tehtävät). Samoin toimijoiden (viranomaiset, sähköyhtiöt jne) pitäisi voida kuitata milloin jokin häiriö on otettu työn alle ja milloin se on valmistunut.
  • Kartalle pitäisi pystyä merkitsemään niin yksittäisiä kohteita kuin alueitakin, joissa on jotain tapahtumia.
  • Ja luonnollisesti, järjestelmän pitää olla riittävän kevyt toimiakseen mobiililaitteilla hitaidenkin yhteyksien yli ja samalla riittävän hyvin toteutettu, että se kestää kriisitilanteiden kuormituspiikit. Tämä kohta on se, joka tekee järjestelmästä loppupelissä teknisesti vaikean toteuttaa – ja samalla kalliin.

Vaikka järjestelmä on loppupelissä varsin helppo hahmottaa eikä toteuttaminenkaan olisi mitenkään mahdoton tehtävä, viimeinen kohta em. luettelossa aiheuttaa merkittäviä teknisiä haasteita. Ja teknisiä haasteita vielä suurempi este on se, saataisiinko tällaiselle järjestelmälle oikeasti käyttäjiä viranomaisista ja muista toimijoista (sähköyhtiöt, teleoperaattorit, vesilaitokset jne.) Tosin tänään Savon Sanomissa ollut juttu antaa toivetta siitä, että järjestelmän toteuttamiselle ja käytölle voisi olla jonkinlaista tahtotilaa. Rahan löytyminen onkin sitten aivan eri asia…

Ja vielä kun näistä myrskyjen aiheuttamista tuhoista ja häiriöistä puhutaan niin Kasvihan tänään kirjoitti omassa blogissaan kriisiviestinnän tuomisesta tälle vuosikymmenelle. Suosittelen lukemaan ja miettimään samalla sitä, että ne samat matkapuhelinverkon tukiasemat (tai ainakin niiden tolpat) toimivat myös viranomaisten radioverkon tukiasemina. Eli virran loppuminen tukiasemilta aiheuttaa myös viranomaisten toiminnalle omat haasteensa. Jostain kumman syystä tästä ei ole kuitenkaan ääneen puhuttu.

P.S. Into pelastustoimesta avautumiseen on vähentynyt viime aikoina ja siten täälläkin on ollut melko hiljaista. Mutta nyt piti ainakin avata sanainen arkku kun kerran jonkinlaista näkemystä on aiheeseen vähän joka puolelta…

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.