Koirat ja yleiset uimarannat

Kun tätäkin blogia on tullut nyt vähän heräteltyä henkiin, niin voi kirjoittaa ja jupista eilen lämpöjä nostattaneesta uutisoinnista…

Eilenhän ainakin Maikkarin uutisissa (ja tänään mm. Novan uutisissa) on uutisoitu koirien uittamisesta yleisillä uimarannoilla. Sinänsä uutisoinnissa ei ole mitään erityisempää vikaa, mutta niin puhutuissa osuuksissa television lähetyksissä kuin kirjoitetussakin uutisessa on melkoinen vääristely käynnissä:

Järjestyslaki kieltää koirat yleisillä rannoilla, mutta lainkohta tunnetaan huonosti. Koiria saa uittaa vain niille varatuilla rannoilla ja yksityisalueilla.

Järjestyslaissahan todetaan ainoastaan seuraavaa:

2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

Luka ja Sulo uimassa
Luka ja Sulo uimassa

Yleisille uimarannoille on asetettu tiettyjä vaatimuksia (valvonta ei niihin kuulu), joista tärkeimmät ovat säännöllinen näytteenotto sekä pelastusvälineiden pitäminen rannalla yleisesti saatavana. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että monet yleisesti käytössä olevat uimarannat eivät siis ole yleisiä uimarantoja. Esimerkiksi Liperin alueella on vain neljä yleistä uimarantaa nyt kun Kuoringaltakin poistettiin yleisen uimarannan nimike.

Missään kohdassa järjestyslakia ei siis sanota, että koiria saisi uittaa ainoastaan niille varatuilla rannoilla tai yksityisalueilla (pedanttinen IT-nörtti minussa puuttuu myös ja-sanan käyttöön Nova uutisessa). Kuntienkin sivuja jos tarkemmin tutkii, niin yleisiksi uimarannoiksi nimitettyjä uimarantoja on kuitenkin harvassa, uimapaikkoja taas on useita.

Jotenkin tuntuu, että toimittajalla asenne ei ehkä ole ollut mikään koiramyönteisin kun on pitänyt kehittää jutun jatkeeksi omiakin rajoitteita. Tai sitten toimittajan lähde on säveltänyt omiaan, mutta kuinka vaikeaa on oikeasti käydä lukemassa soveltuva lainkohta itse? Ja tietysti yleensäkin koirien rajaaminen pois yleisiltä uimarannoilta suolistoperäisiin bakteereihin vedoten on vähintäänkin naurettavaa. Tosin: ymmärrän erittäin hyvin sen, että koirat on yleisiltä uimarannoilta kielletty turvallisuussyistä.

Ja kyllä, pieni kapinallinen kävisi nyt mielellään uittamassa koiraansa ruuhka-aikaan Kuoringalla. Mutta toisaalta en halua aiheuttaa turhaa riitaa ja hälyä – siksi käymme niillä vähän tunnetuilla rannoilla ja pidämme turvavälin muihin uimareihin – jotka usein sitten eivät pidä turvaväliä meidän koiriimme.

Labukat laihikselle

Englannin kennelliitto (The Kennel Club) on BBC:n Pedigree Dogs Exposed dokkarin jälkimainingeissa ruvennut uusimaan monen rodun rotumääritelmää terveellisempään suuntaan. Samalla tuomareilta vaaditaan koiran terveyden tarkempaa huomioimista arvostelussaan. Nämä uudet rotumääritelmät pyritään ottamaan käyttöön jo tämän vuoden Cruftsissa (katso lista kaikista muutoksista).

Luonnollisesti itse tutkin ensimmäisenä noutajarotuja (eli Gundog-ryhmää). Noutajista ainoastaan labradoreille tulee muutoksia. Muutokset ovat seuraavat (lisäykset kursiivilla):

Characteristics: Good-tempered, very agile (which precludes excessive body weight or substance). Excellent nose, soft mouth; keen love of water. Adaptable, devoted companion.

Body: Chest of good width and depth, with well sprung barrel ribs – this effect not to be produced by carrying excessive weight. Level topline. Loins wide, short-coupled and strong.

Vapaasti käännettynä lisäkyset rotumääritelmään näyttäisivät seuraavilta:

Ominaispiirteet: Hyväntuulinen ja eloisa ketterä (tämä poissulkee liiallisen painon ja jykevyyden). Hyvä vainu, pehmeä ote riistasta, innokas uimari. Sopeutuvainen, uskollinen seuralainen.

Runko: Rintakehä leveä ja syvä. Tynnyrimäiset, hyvin kaareutuneet kylkiluut – tätä vaikutelmaa ei saa muodostaa liiallisella painolla. Suora selkälinja. Lanneosa leveä, lyhyt ja voimakas.

Vaihdoin rotumääritelmän suomennoksesta eloisan ketteräksi, koska se vastaa paremmin englannin sanaa agile ja kuvaa myös paremmin mitä rotumääritelmältä halutaan – etenkin tarkennuksen jälkeen.

Labradorien osalta muutos on varsin tervetullut. En koe olevani millään tavalla rodun asiantuntija, mutta näyttelyitä ja metsästyskokeita seuranneena voin kyllä todeta rodussa vallitsevan erittäin vahvan kahtiajaon. Näyttelyissä nimenomaan ylipainoisia ja liian jykeviä (tai raskasrakenteisia) labradoreja näkee aivan liikaa. Metsästyskokeissa taas on menty toiseen ääripäähän. Olen kuullut kommentteja noutavista ajokoirista (tämä suomalaiselta) tai vesi-whippeteistä (tämä taas amerikkalaiselta).

Flättien rotumääritelmään ei muutoksia tullut. Itse asiassa olisin ollut yllättynyt jos niitä olisi tullut. Itse rotumääritelmä jo sanallisesti vaatii urheilullista koiraa minkä lisäksi painollekin on rotumääritelmässä asetettu rajat.

Kultaisille noutajille ei myöskään tullut muutoksia. Olisin kuitenkin melkeinpä toivonut kultaisille samankaltaisia muutoksia kuin labradoreille. Kultaisilla noutajilla nimittäin käytetään rotumääritelmän yleisvaikutelmassa sanaa voimakas. Myös rungon kohdalla puhutaan kylkiluiden kaareutumisesta samaan tapaan kuin labradoreilla. Vielä kun lisätään soppaan se, että kultaisille noutajille ei ole määritelty painorajaa, niin tulkinnanvaraa alkaa löytyä riittävästi.

Valitettavasti kultaisilla tämä myös näkyy näyttelykehässä – olen nähnyt liian monta lihavaa kultaista kehässä. Perusteena kultaisten lihavuudelle on näyttävyys ja voimakkaan vaikutelman antaminen. Ehkä katson asiaa liian mustien lasien läpi (siis flättilasien), mutta minusta voimakas koira näyttää lihaksikkaalta eikä vain massavalta.

Oli tuossa Englannin kennelliiton tiedotteessa myös toinen varsin merkittävä uutinen rotumääritelmien uusimisen lisäksi: vanhempi-lapsi astutusten jälkeläisiä ei 1.3.2009 jälkeen enää rekisteröidä. Pitäisiköhän Suomen muuten varsin edistyksellisen kennelliiton seurata perässä ja rajoittaa rekisteröitävien pentueiden sukusiitosta? Itse en nimittäin rekisteriohjeesta (PDF) löytänyt mitään ehtoa sukusiitokselle. Ainakin suuremmissa roduissa pentueen sukusiitoksen rajana 6,25% kuulostaisi varsin hyvältä luvulta…

Koirat ritarillisina

Olemme Annan kanssa pitkään miettineet, missä menee koirilla raja sen välillä mitä pennun annetaan tehdä ja milloin omasta asemasta hierarkiassa pidetään kiinni. Etenkin nyt kun Sulollakin alkaa ikää olla riittävästi, tuntuu välillä ettei Luka pidä puoliaan.

Luin vast’ikään amerikkalaisen blogimerkinnän koirien ritarillisuudesta. Siinä siteerattiin tutkimuksia ja kirjoittajan omia havaintoja koirien välisistä leikeistä ja itsensä heikentämisestä leikissä. Loppujen lopuksi mitään kovin yllättävää tai meidän omista havainnoistamme poikkeavaa jutussa ei kuitenkaan ollut.

Niin omien havaintojemme kuin nyt tutkimustulostenkin mukaan vahvemmat koirat osaavat asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan saadakseen heikomman leikkimään kanssaan. Meillä ainakin Luka osoittaa tämän varsin selvästi: saadakseen Sulon juoksemaan perässään hän löysää vauhtiaan ja antaa Sulon saada välillä kiinnikin. Samoin painiessa Luka tekeytyy selvästi altavastaajaksi ollen selällään enimmän osan ajasta.

Mutta samalla Luka on myös usein osoittanut selvästi laumajärjestyksen lopettamalla halutessaan leikin ja jääden aina niskan päälle kun Sulolla leikki alkaa muuttua turhan totiseksi.

P.S. Kuvia vauhdikkaasti leikkivistä pojista aina ajoittain Life of Jalossa, esimerkiksi tässä.

Vanhoja noutajia

Törmäsin muutamaan vanhaan tietosanakirjoissa käytettyyn koirakuvaan (via). Kuvat ovat vuosina 1909 ja 1923 julkaistuissa kirjoissa ja kuvaavat vain yleisesti noutajaa.

Kyllä noista flätin tunnistaa varsin hyvin vaikka pää ei olekaan aivan yhtä linjakas kuin nykyään. 1900-luvun alun kuvissa noutajien (flättien) päissä on varsin suurta vaihtelua nykyisin hyvänä pidettävästä kultaisen päästä linjakkaaseen nykyflätin päähän. Vaihtelu on aikoinaan ollut varsin suurta, mutta yhteisenä piirteenä toiveille on ollut kuonon ylälinjan ja kallon yhdensuuntaisuus. Noutajan pään määrittelystä vähän lisää joskus myöhemmin kun ehdin kirjoittaa aiheesta kotona.

Tarkemmin kun noita kuvia nyt katsoin, niin ainakin minusta kuvat näyttävät esittävän samaa koiraa. Jälkimmäisessä julkaisussa (tai skannauksessa) kuvan kontrastia on vain kasvatettu varsin paljon.

Lämpöhalvaus koirilla

Törmäsin jonkin seuraamani blogin kautta GunDogDoc.com:iin, jossa metsästävä eläinlääkäri kirjoittelee eri aiheista. Päädyin sinne nimenomaan lukemaan kirjoitusta koirien lämpöhalvauksesta ja sokeriarvojen putoamisesta rasituksessa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan jos vain kielitaito riittää.

Meillähän Flippe sai lämpöhalvauksen nelisen vuotta sitten (eli ennen Jalon tuloa laumaamme). Olimme lähteneet kesäiltana rullaluistelemaan siinä vaiheessa kun lämpötila oli laskenut jonnekin 15 asteen tuntumaan. Kuuden kilometrin lenkin jälkeen takana tuleva Anna huomasi Flipen liikkeiden muuttuvan ja pysähtyessämme huomasimme lasittuneen katseen, horjuvan olemuksen. Koira vaikutti muutenkin poissaolevalta.

Mustan ja karvaisen koiran omistajina olimme tietoisia lämpöhalvauksen riskeistä ja epäily kohdistui nimenomaan siihen. Kävimme lähitalon sadevesitynnyristä vettä, mutta jäähdyttäminen ei auttanut eikä F suostunut juomaan. Pikainen luistelu kotiin Annan jäädessä Flipen kanssa odottamaan ja kyyti lähimpään lampeen auttoi. Hetken lammessa jäähdyteltyään Flippe alkoi juomaan…

Kotona läähättäminen jatkui (luonnollisesti Flippe oli läähättänyt koko ajan) vielä jokusen tovin ja jonkin aikaa kotona oltuamme saimme lattialle pienimuotoisen tulvan kun vesimäärä tulikin ylös. Onneksi kaikesta selvittiin säikähdyksellä emmekä tarvinneet eläinlääkärin apua tässä tilanteessa. Valitettavasti vakavammat oireet eivät olleet kovinkaan kaukana. Referoin alla yllä linkittämääni tekstiä niille lukijoille, joita ei englanniksi lukeminen oikein kiinnosta.

Lämpöhalvauksen merkkejä koirassa ovat voimakas läähättäminen ja/tai voimakas hyperventilointi, eli koira pyrkii liikuttamaan mahdollisimman suurta ilmamäärää jäähdyttäkseen itseään. Usein koira myös kuolaa huomattavasti tavallista enemmän. Lämpöhalvauksen edetessä koira muuttuu poissaolevaksi ja katse lasittuu (lasittuneen katseen kyllä tunnistaa sen kerran nähtyään). Samalla esiintyy lihasheikkoutta ja koordinaatiokyky heikkenee. Joillakin koirilla esiintyy myös ripulia ja oksentelua. Äärimmäisissä tapauksissa koiran elintoiminnot heikkenevät ja edessä on tajuttomuus.

Ensiapuna lämpöhalvaukseen suositellaan koiran jäähdyttämistä vedellä tai viemistä veteen. Jos vettä ei ole saatavilla voidaan esimerkiksi jääpaloja (tai muuta kylmää) laittaa mahan karvattomia osia vasten, nivusiin tai kainaloihin, joissa on isoja verisuonia. Vedessä olevaa koiraa ei saa jättää yksin, sillä koiran lämpötilan nousu ei lopu heti ja tajuttomuutta tai lihasheikkoutta voi vielä esiintyä jolloin hukkumisvaara on ilmeinen.

Jäähdyttäessä pitää myös huolehtia siitä, että koiraa ei jäähdytetä liikaa. Lämpöhalvaus aiheuttaa nimittäin sen, että koiran oma termostaatti sekoaa, jolloin se ei myöskään osaa reagoida liialliseen jäähtymiseen.

Riski lämpöhalvaukseen on olemassa kaikilla koirilla, mutta erityisesti metsästyskoirilla, joilla ei peruskunnosta huolehdita riski on ilmeinen. Mitä paremmassa kunnossa koira on, sen paremmin se pystyy työskentelemään.

Alhainen verensokeri voi edesauttaa lämpöhalvausta (tai aiheuttaa sokkia, tajuttomuutta ja kuolemaa). Oireet ovat alhaisen verensokerin tapauksessa samankailtaisia kuin ihmisilläkin ja sisältävät mm. heikentynyttä koordinaatiokykyä, poissaolevuutta, kouristelua ja tajuttomuutta. Koirien tapauksessa puhutaan usein metsästyskoiran alhaisesta verensokerista.

Tässä tapauksessa hoito on varsin yksinkertainen: koiralle on saatava lisää (oikeaa) sokeria verenkiertoon. Yllä mainitsemani artikkeli suosittelee sokeriliuoksen ruiskuttamista hitaasti koiralle suuhun. Toinen vaihtoehto on hieroa hunajaa tai siirappia koiran ikeniin, josta sokeri pääsee liukenemaan elimistöön.

Aikoinaan on (ihmisten) ensihoidossa käytetty lievemmissä tapauksissa hunajan hieromista potilaan poskiin (huoltoasemilta saatavat pienet hunajapussit ovat näppäriä ;). Tajuttomalle ihmispotilaalle ei ainakaan saa laittaa mitään suuhun. Koirankin tapauksessa kannattaa olla erittäin varovainen, sillä riskinä on aina, että nestettä menee hengityksen mukana keuhkoihin.