Journalismi uudessa mediassa
Spacelog suhtautuu blogissaan varsin kriittisesti blogijournalismiin. Aluksi totean, että mielestäni kaikki blogit eivät todellakaan ole kansalaisjournalismia. Itse sana journalismi kun on opinala, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa, analysoida ja esittää tietoa (Wikipedia). Kansalaisjournalismista puhutaan silloin, kun tiedon esittämisessä mahdollisuus on muillakin kuin vakiintuneiden medioiden edustajilla.
A-lehtien Sähköiset mediat -yksikön kehitysjohtaja Matti Lintulahti tuo esiin blogissaan hyviä näkökohtia suomalaisen ja kansainvälisen median murroksesta ja kansalaisjournalismin merkityksestä. Eräässä kirjoituksessaan hän poimii neljä perinteisen median arvoa ja luettelee niiden tilalle tulevat arvot uuden aikakauden journalismissa. Perinteisten auktoriteetin, sanojen, objektiivisuuden ja individualismin tilalle tulevat vuorovaikutus, kerroksellisuus, totuuden kertominen sekä yhteistyö.
Kansalaisjournalismin helmiä ovatkin erilaiseen yhteistyöhön perustuvat lähtökohdat. Maailmalla ja meillä Suomessa on erilaisia hankkeita, joissa annetaan mahdollisuus usealle tavan tallaajalle toimia toimittajana. Annetaan tilaa erilaisille kirjoittajille ja erilaisille kiinnostuksen kohteille. Kansalaisjournalismi tuottaa parhaimmillaan uutisia ja tarinoita monista sellaisista aiheista, joista perinteinen media ei ole vielä koskaan uutisoinut.
Spacelogin kritiikki blogeja ja kansalaisjournalismia kohtaan perustuu ajatukseen siitä, että perinteinen media on jotenkin luotettavampaa ja objektiivisempaa kuin kansalaisjournalismi. Samaan aikaan Suomessa journalismin luotettavuus murenee. Loppukeväästä ja alkukesästä käyty kahina Karpelan ja Ilta-Sanomien välillä on viimeistään osoittanut miten lehdistöä ei niinkään kiinnosta riippumaton tiedonjulkaisu vaan “kaupankäynti julkisuuden hahmojen kanssa lehtimyynnin maksimoimiseksi.” Ja vähänkin vanhemmat meistä varmasti myös muistavat 1980-luvun lopullakin eläneet poliittisesti sitoutuneet suur-lehdet.
Toimittaja Bob Cauthorn kirjoittaa omassa blogissaan siitä, miksi perinteiset mediat eivät saa blogata. Kysymys ei ole niinkään siitä, että journalismi estäisi blogaamisen vaan siitä, että perinteinen journalismi on keskittynyt sanomaan jotain, mitä meidän kuluttajien pitää kuunnella, kuluttaa. Blogien merkitys ja tarkoitus on nimenomaan keskustelun aikaansaaminen eikä dominoiminen. Samassa kirjoituksessa kerrotaan myös erinomainen vertaus blogien ja 1700-luvun pamflettikirjailijoiden yhteydestä.
Uudessa mediassa journalismin pitää muuttua. Nykyään kuka tahansa voi julkaista omat mielipiteensä ja saada äänensä helposti miljoonien luettavaksi tai kuultavaksi. Osa mielipiteistä on loistavia, hyvin mietittyjä ja perusteltuja kannanottoja tai jopa uutta tiedettä; osa on taas hätäisten sutaistua, heikkoa tms. Sen seikan, että monet blogit eivät ole lainkaan kiinnostuneita journalismista ei saisi heikentää laadukkaiden blogien asemaa. Eihän arvostettujen medioidenkaan arvoa alenna keltainen lehdistö tai yksittäisten aatteiden hyvinkin puolueelliset julkaisut. Erilaisia mielipiteitä on aina ollut, nyt niitä on vain helpompi tuoda julkisuuteen.
Kyllä perinteinenkin media on onnistunut yrityksissään mukautua uuteen journalismiin. Cauthorn viittaa mm. LA Timesin asiantuntijablogiin ja San Fransiscolaisen televisiokanava KRONin koosteeseen alueen blgien keskusteluaiheista. Itselleni positiivisen kokemuksen antoi Washington Post lehden blogi Finland Diary. Siinä Postin toimittaja ja kuvaaja kirjoittavat kokemastaan ja näkemästään Suomea kiertäessään touko-kesäkuussa 2005. Itse artikkeleiden tekstin lisäksi kommentit lukijoiden kommentit antoivat artikkeleille lisää syvyyttä ja haastoivat kirjoituksessa esitettyä. Etenkin Finland for Thought:in Phil kritisoi Postin toimittajaa lähes jokaisessa merkinnän yhteydessä. Missä perinteisessä uutisessa näette vastaavaa?
Olen vahvasti sitä mieltä, että kansalaisjournalismilla on merkitystä ja tulevaisuutta. Perinteisen journalismin pitää myös mukautua uusien medioiden tuomiin mahdollisuuksiin ja aloittaa todellinen vuorovaikutus ympäristönsä kanssa. Positiivista olisi tietenkin nähdä, miten kunnat ja päättäjät ottaisivat uuden median tajoaman vuorovaikutteisuuden huomioon päätöksenteossaan ja lisäisivät päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja vuorovaikutteisuutta hyödyntämällä internetiä.
P.S. Mistä lähtien yliopiston kurssin suorituksena tehtävät kirjoitukset on saanut tehdä nimettömänä?
Kiinnostuksen herätti loppukaneetti “Mistä lähtien yliopiston kurssin suorituksena tehtävät kirjoitukset on saanut tehdä nimettömänä?”
Jos se on viittaus omaan blogiini, jossa ei ole esillä koko nimeäni, niin vastineena täytyy sanoa että kurssin sivuilla löytyy määrätystä paikasta linkki kyseiseen blogiin, ja tätä kautta se on nimetty, tai paremminkin linkitetty oikeaan henkilöön. Arvostelun varaa tosin löytyy, blogia luodessani en kiinnittänyt huomiota sen nimeämiseen tarpeeksi.
Blogin, tai tässä tapauksessa kurssisuorituksen nimeäminen, liittyy myös nimettömyyteen ja tekijänoikeuksiin: Miten suojaan teokseni ja varaan sen oikeudet itselleni, jos en edes nimeä sitä selkeästi? Mielestäni ei kuulu blogin luonteeseen, tai vaatimuksiin, että sen kirjoittaja olisi yksiselitteisesti ja kirkuvan selkeästi laittanut nimensä jokaisen entryn yläreunaan tmv. Mielestäni linkki kurssin sivuilla riittää osoittamaan henkilöllisyyteni.
Silläkin uhalla että kommentin pituus venyy uhkaavasti…
Olen samaa mieltä kirjoituksesi kanssa monesta asiasta, niistä pinnalle nousi medioitten murros ja blogien tärkeys tässä uudenlaisessa uutisoinnissa. Aion miettiä kirjoitustani tämän jälkeen kriittisemmin kuin kirjoitushetkellä.
Ei se ollut viittaus vain sinun blogiisi. Muitakin kurssin blogeja löytyy, miltä tekijän henkilöllisyyttä ei tahdo löytyä. Hiekkalaatikolla nimen julkaiseminen palvelee kurssin osallistujia, mutta ketään muuta se ei palvele.
Jos haluamme blogien saavan edes jonkinlaista luotettavuutta lähteenä anonyymi kirjoittaminen ei ole oikea tapa lähestyä asiaa. Ymmärrän monen päiväkirjamaisen blogin suojautumisen nimimerkin taakse, mutta edes ajoittain asiapitoisten blogien kirjoittajien pitäisi uskaltaa laittaa oma nimensä näkyviin.
Niin, ja Suomen laithan vaativat, että verkkojulkaisun (joksi blogit voidaan lukea) julkaisija ja vastaava toimittaja on ilmoitettava.
“Missä perinteisessä uutisessa näette vastaavaa?”
Only on Finland for Thought ;-)
Kansalaisjournalismin toteuttaminen on ylläpitäjän kannalta kovin ongelmallista. Eteen tulevat kysymykset ovat naivin yksinkertaisia: miten saada kirjoittajia? millainen käyttöliittymä, navigaatio jne? miten kansalaisjournalistista palvelua tulisi markkinoida jne?
Oman kokemukseni mukaan ihmiset kirjoittavat jos heillä on jotain sanottavaa ja jos tekninen kynnys kirjoittaa ei ole kovin korkea. Lisäksi kirjoitusten määrään vaikuttaa paikkakunnan koko, sivuston suosio ja se miten merkittäväksi vaikuttajaksi sivusto koetaan.
Yritän kovasti lähes päivittäin rohkaista ihmisiä kirjoittamaa vaihtelevalla menestykselä. Foorumikirjoittelun kanssa ei ole ongelmia, mutta kylläkin esim. vapaaehtoisten uutisen luomisessa on.
Kirjoittamisen kynnys on ihmisillä varmasti suuri. Harva meistä on kovinkaan luonteva sanankäyttäjä ja äidinkielen tuntien muistot aineineen eivät varmastikaan lisää kirjoitusmotivaatiota.
Huomaan itsekin kirjoittamisen kynnyksen olevan aivan liian korkea. Siksi monista aiheista kirjoittaminen vain jää, koska aikaa ei tunnu riittävän riittävän hyvin harkitun tekstin tuottamiseen.
Ehkä foorumeihin on helppo kirjoittaa juuri siksi, että ne mielletään enemmän keskusteluksi kuin suoranaiseksi artikkelin tms. kirjoittamiseksi. Foorumeissa on helppo kirjoittaa hieman huolittelemattomampaa tekstiä, sillä koko julkaisun luotettavuus ja arvovalta ei siitä kärsi. Uutisten luomisessa kynnys on varmasti korkea, merkkinä journalistisesta luotettavuudesta kun varmasti pidetään myös itse tekstin laatua.
Työkalun käytön helppous vaikuttaa varmasti myös kynnystä madaltavasti, mutta vasta siinä vaiheessa kun sisäinen kirjoittamisen ja julkaisemisen pelko on voitettu.