Palovaroittimet ja palokuolemat

Ministeriö (pelastusalalla ministeriö = sisäministeriön pelastusosasto) on taas puhunut ja palovaroittimet ovat nousseet otsikoihin pitkin maata tänään. Jo aamulla YLE uutisoi aiheesta ja tämän päivän Karjalainenkin on aiheeseen puuttunut. Nyt uutisiin on noussut nähtävästi ministeriön lausunto, jossa todetaan palokuolemien määrän kasvun johtuvan vuosituhannen vaihteessa hankittujen palovaroittimien huollon laiminlyönnistä.

Itse intouduin viime vuoden lopulla kirjoittamaan aiheesta, kun valtiontilintarkastajat olivat ehdottaneet palovaroitinratsioiden pitämistä palovaroittimien kunnon tarkastamiseksi. Olin silloin ja olen edelleenkin ratsioita vastaan. Silloin myös vähän purkauduin siitä, mikä on kentän kanta palovaroittimien tehoon palokuolemien vähentämisessä.
Nyt huolena on se, että ihmisten into tarkastaa palovaroittimensa toimintakunto on laantunut ja enää harva tarkistaa palovaroittimen kunnon kuukausittain, toisin kuin vuosituhannen vaihteessa. Ministeriön yli-insinööri on jopa mennyt sanomaan, että palovaroittimien tarkastamattomuus on selvästi kytköksissä palokuolemien määrään. Tosin samalla hän toteaa, että asiaa ei ole millään tavalla tutkittu.

Ongelmana palokuolemien tutkimisessa on se, että sisäministeriön pelastusosasto (jonka pitäisi johtaa ja valvoa pelastustointa) ei itse tilastoi palokuolemia ja niiden syitä millään tavalla. Vuosittain uutisissa esiintyvät palokuolematilastot ovat SPEKin kokoamia mediassa esiintyvistä tiedoista.

Pelastustoimi kerää myös omia tilastojaan sähköiseen tietojärjestelmään. Näissä tilastoissa kuitenkin näkyvät varsin selvästi niin kentän vähäinen mielenkiinto tilastointiin kuin mielekkäiden tilastojen keräämisen vaikeus. Kävin Pohjois-Karjalan osalta kaikki rakennuspalot läpi viimeisen viiden vuoden ajalta. Näistä 18 rakennuspalossa (yhteensä niitä oli 797) on kirjattu ihmisiä kuolleiksi (yhteensä 20 kuollutta). Kun luin tarkemmin läpi onnettomuusselosteita ja arvioita tahallisuudesta niin viidessä palossa oli epäilys tahallisuudesta ja useissa oli maininta tupakoinnista vuoteessa. Palovaroittimen toiminta mainittiin vain yhdessä tapauksessa (naapuri oli kuullut palovaroittimen huudon). Tilastojen puutteellisuudesta kertoo varmasti myös se, että tiedän varmasti ainakin yhden tapauksen ja viiden kuoleman puuttumisen tuosta tilastosta.

SPEKin tilastot tämän vuoden ensimmäisen viiden kuukauden osalta eivät paljoakaan paremmin anna tilastotietoja palovaroittimien huollon laiminlyönnistä: 53 tapauksessa, 45 ei lehtitiedoissa ollut mainintaa palovaroittimista. SPEK ei myöskään näytä tilastoivan tahallisuuden vaikutusta palokuolemiin.

Ainakaan näiden tietojen perusteella on mielestäni varsin perusteetonta edes heittää, että palokuolemien määrällä ja palovaroittimien hoidon laiminlyönnillä olisi jokin yhteys. Mielestäni pitäisi paljon enemmän kiinnittää huomiota siihen, kuinka monessa tapauksessa palovaroittimesta on ollut hyötyä. Näin voitaisiin ehkä saavuttaa juuri ne ihmiset, jotka ovat kinnostuneita omasta turvallisuudestaan ja palovaroittimen kunnossapidosta.

Vaikka olenkin kriittisesti kirjoittanut palovaroittimiin liittyvästä uutisoinnista, pidän kyllä huolen kotonamme olevista palovaroittimista. Meillä on reilun 60 neliön asunnossa kolme toisiinsa kytkettyä palovaroitinta, joiden toimintakunnon tarkistamme aina ajoittain. Mutta emme todellakaan kuukauden välein. Olen myös käytännön tehtävissä huomannut, miten palovaroittimesta on hyötyä – etenkin silloin jos naapurit ovat valppaina ja reagoivat huutavaan palovaroittimeen. Palovaroitin (tai mieluummin palovaroittimet) kannattaa siis ehdottomasti pitää toimintakuntoisena ja sille kuuluvalla paikalla eikä patterittomana kaapin hyllyllä. Toimintakuntoinen palovaroitin kun ei ylimääräistä meteliä itsestään pidä.