45min ja hätäkeskusten kriisi

Olen pitänyt suuni kiinni hätäkeskuslaitoksen ympärillä käyvän kohun suhteen. Kyseessä ovat nimittäin sellaiset asiat, joista minulla ei vain ole riittävästi tietoa. 45min raportoi tänään vahvasti kärjistäen hätäkeskusten ongelmista tuoden esiin pari esimerkkiä tapauksista, joissa hätäkeskuksen toiminta on ollut puutteellista. 45min blogissa kommentointi on sitten jatkunut saaden ajoittain varsin huvittaviakin piirteitä.

Itse laitoksella on varmasti omat ongelmansa. Kyseessä on kuitenkin erittäin suuri muutos ja erilaisten toimintakulttuurien yhdistäminen. Poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon hätäpuheluihin vastaamisessa vaaditaan kuitenkin monipuolisia taitoja, joita etenkään alkuvaiheessa ei kaikilla päivystäjillä ollut riittävästi. Uusien alojen oppimista ei mitenkään ole helpottanut jatkuva kiire sekä puhelujen määrän jatkuva kasvu.

Virheitäkin hätäkeskuspäivystäjille sattuu ja alalle varmasti päätyy joitakin sellaisia henkilöitä, jotka eivät sille sovellu. Kuitenkin selkeisiin virkavirheisiin on puututtu ja puheluita kuunnellaan herkästi uudelleen mahdollisen virheen arvioimiseksi. Monia blogissa esitettyjä esimerkkejä päivystäjien tekemistä virheistä on varsin vaikea arvioida, koska tietoa päivystäjän esittämistä kysymyksistä ja soittajan antamista tiedoista ei ole riittävästi. Kuitenkin yksi kommenteissa esitetyistä tilanteista sattui silmääni. Tässä kommentoija kertoi siskostaan, joka kärsi hengitysvaikeudesta todeten mm.

Hän [päivystäjä] oli myös kysynyt pystyykö siskomme puhumaan ja kun tämä vielä pystyi puhumaan ei tilanne kuulemma ollut vakava. Tiedoksi vaan, että ihminen pystyy puhumaan vakkei ehkä pysty hengittämään omin avuin. Ihminen ei hengitä ja puhu samanaikaisesti.

Sairaanhoidon ammattilaisena kommentoija varmasti tietää, että yksi tärkeimmistä työkaluista hengenahdistuksen asteen määrittämisessä on nimenomaan potilaan kyky puhua. Vaikeasta hengitysvaikeudesta puhutaan siinä tapauksessa kun potilas voi puhua vain sanan tai pari kerrallaan. Hengittämään kykenemätön ihminen ei voi puhua.

Päivystäjien työtä vaikeuttavat erityisesti sellaiset tilanteet, jossa sairaus on henkilölle iän, sukupuolen tai perussairauksien takia poikkeava. Silloin voi tilan arvioinnissa tapahtua virheitä ja jos arvio ei viittaa kiireelliseen tapaukseen voi apu jäädä tulematta. Etenkin silloin kun auttajilla on muuta kiirettä.

Onneksi monet kommentoijat osasivat myös huomioida hätäkeskuspäivystäjän työn vaativuuden. Sekä sen valitettavan tosiasian, että auttajia on vähän (tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon). Vaikka usein puhutaan pienten paikkakuntien ongelmista esimerkiksi sairaankuljetuksen suhteen eivät suuretkaan kaupungit ole täysin ongelmattomia. Esimerkiksi tänään Joensuun seudulla järjestettiin suurempi yhteistoimintaharjoitus johon suunnitelman mukaan piti hälyttää viisi sairaankuljetusyksikköä. Alueella oli kuitenkin niin paljon oikeita tehtäviä, että harjoitukseen osallistui täydellä teholla vain yksi yksikkö. Jos harjoitus olisi ollut oikea tehtävä, olisi hoidon saaminen onnettomuuden uhreille ollut vaikeaa sairaalan suhteellisesta läheisyydestä huolimatta. Harjoituksen yhteydessä yleisö muisti kyllä valittaa alueen eristäneille poliispartioille harjoituksen aiheuttamasta häiriöstä…

Nyt en löydä tai muista tarkkoja tilastoja aiheesta, mutta Pohjois-Karjalassa ensihoidon (eli sairaankuljetuksen) tehtävistä hyvin harvassa kävi niin, että sairaankuljettajat nostivat tehtävän kiireellisyyttä hätäkeskuksen arviosta. Huomattavasti yleisempää on, että kiireellisyyttä pienennetään. Tehtävien kiireellisyydellähän tarkoitetaan nimenomaan tavoiteaikaa, jossa kohteeseen pitäisi saada ensimmäiset auttajat. Valitettavasti apua ei aina ole riittävän lähellä, edes suuremmissa kaupungeissa paloasemien yms. vieressä.

Silläkin uhalla, että kirjoituksesta on tulossa pitkä jatkan vielä yhdestä hätäkeskusten toimintaa vaikeuttavasta asiasta. Vain yksi kommentoijista puuttui monen ihmisen uusavuttomuuteen tai kiireeseen. Hätäkeskuksiin tulee monia puheluita, jotka ovat turhia. Joko kyseessä ovat tarkoitukselliset häiriösoitot tai muuten kiirettömät tehtävät. Kännyköiden lisääntyminen on vaikeuttanut tilannetta entisestään, sillä soittamisen kynnys on madaltunut ilman todellista puuttumista asiaan. Räikein, ja varmasti monen tuntema, esimerkki on puistossa makaava juoppo, jonka tilaa ei kukaan pysähdy tarkistamaan.

Ehkä räikein omalle kohdalleni sattunut tapaus on meille tullut hälytys ulosajosta. Ohikulkija oli soittanut, että pienellä maalaistiellä oli auto ajanut ulos tieltä ja sen vierellä oli pari ihmistä. Soittaja ei kiireeseen vedoten ollut pysähtynyt paikalle. Hätäkeskus toimi kuten tilanteessa piti ja hälytti kohteeseen sairaankuljetus- ja pelastusyksikön. Kohteeseen päästyämme näimme kun hinausauto jo hinasti ulosajanutta autoa takaisin tielle. Kuljettaa jututtaessamme selvisi, että ulosajo oli tapahtunut yli tunnin aikaisemmin. Koska mitään henkilövahinkoja ei ollut tullut kuljettaja ei nähnyt tarpeelliseksi soittaa hätäkekukseen ja tilasi itse hinausauton paikalle. Hätäkeskukseen soittaja olisi voinut välttää turhan hälytyksen pysähtymällä paikalle ja kysymällä mikä tilanne on. Kaiken lisäksi soittajan ilmoittama osoite oli sen verran epäselvä, että kohteeseen menevät yksiköt joutuivat haarukoimaan onnettomuuden sijaintia löytäen kohteen yli kilometrin päästä soittajan ilmoittamasta paikasta. Ai niin, ja lakihan velvoittaa auttamaan onnettomuuden uhreja omien taitojen mukaan. Olettaisin suurimman osan soittamaan kykenevistä ihmisistä kykeneviksi kysymään onnettomuuden uhreilta mikä tilanne on.