Onnettomuuksista uutisoimisesta

Hesarin Uutispöytälaatikko on saanut aikaan paljon keskustelua perustellessaan miksi videota itsenäisyyspäivän paraatissa tapahtuneesta kuolemasta ei tipu. Kommentointi on varsin kirjavaa, osa ymmärtää ja osa ei. Itse kannatan Hesarin ratkaisua, luettuani heidän uutisensa ainakaan minulle tapahtumien kulku ei jäänyt epäselväksi. Ylen toimintaa asiassa taas moitin, paraatin TV-lähetyksessä asiaa ei noteerattu millään tavalla eikä myöskään pääuutisissa.

Ymmärrän kuitenkin videon julkaisseen kuvaajan motiivit. Etenkin hieman tapahtuman jälkeen siitä ei ollut kovinkaan hyvin tietoa saatavilla, jolloin video antoi edes jotain selkeää tietoa. Kuitenkaan video ei ole niin merkittävä, että tapauksen hyvin kuvaavan uutisen tarvitsisi sitä näyttää.

Yllättävää, ainakin minusta, oli se, että monet tuntuvat vasta nyt tajuavan miten uutisissa sensuroidaan onnettomuuksista uutisoimista. Erityisesti itsemurhat ovat sellaisia, jotka harvoin ylittävät uutiskynnyksen niin, että itsetuhoisista aikeista tulisi varmuutta. Usein myös muunlaisista onnettomuuksista uutisointi on siistittyä ja hieman sensuroitua. Ja luonnollisesti journalistisesti julkaistu kuvamateriaali on varsin kesyä.

Tässä tapauksessa on yllättävän avoimesti puhuttu itsemurhasta, vaikka täysin vedenpitävää todistetta siitä ei ole. Kyllähän sotaveteraanin omat toimet viittaavat vahvasti itsemurhaan, mutta mielenterveydellistä ongelmaa tai harhaa ei voida tähän asti uutisoitujen tietojen perusteella myöskään sulkea pois. Juuri tällaisten syiden takia itsemurhaa ei herkästi käytetä onnettomuuden syynä uutisoinnissa. Mutta on vain hyvä, jos tapahtuma saa aikaan keskusteluja myös vanhusten ja sotaveteraanien tekemistä itsemurhista. Erityisesti siksi Ylen vaikeneminen on surullista.

Suomessa yksityisyyden suoja on varsin vahva. Siksi monissa onnettomuustilanteissa kuvat uhreista ja tarkat osoitetiedot jätetään julkaisematta. Myös tapahtumien leimaamista vahvoilla epäilyillä tai todennäköisillä syillä pyritään välttämään. Oma alani on antanut hyvin mahdollisuuden seurata oikeita tapahtumia onnettomuuspaikoilla ja arvailuja syistä sekä verrata niitä jälkikäteen tapahtuvaan uutisointiin. Ehkä myös siksi asenteeni uutisiin, erityisesti onnettomuuksien osalta, on huomattavasti kyynisempi kuin monien muiden.

Journalistien ja tiedottamista hoitavien virkamiesten (niin pelastustoimessa, poliisissa kuin terveydenhuollossakin) on aina onnettomuuksista tiedottaessaan punnittava yksityisyyden suojan ja sananvapauden välistä rajaa. Kuten kuvien julkaisemisenkin suhteen mitään selkeitä rajalinjoja ei ole, vaan tapauskohtaista harkintaa on aina käytettävä. Hesarin blogissa käytetään esimerkkinä tarkoituksellista tai huolimattomuuden seurauksena tapahtuvaa päälleajoa esimerkkinä tilanteesta, jossa videon esittäminen tai siihen linkittäminen olisi ollut perusteltua.

Silloin mahdollisesti järkyttävän ja omaisille varmasti tuskaa aiheuttavan kuvamateriaalin julkaiseminen on perusteltua. Tapahtumalla on muutakin merkitystä kuin yhden ihmisen kuolema. Mielestäni ihmisen kuolema ei saisi oletuksena olla julkinen tapahtuma. Harvoin onnettomuudesta kertova kuvamateriaali tarvitsee ihmisruumiita tai verta ja suolenpätkiä kertoakseen karua kieltään.

Pelastustoimen osalta asia on muuttunut ainakin meillä Pohjois-Karjalassa mielenkiintoiseksi: aiemmin saatoimme antaa kuvamateriaalia lehtien käyttöön, mutta nyt talossa on iskenyt sensuuri siinä pelossa, että antaisimme julkisuuteen yksityisyyttä loukkaavaa materiaalia. Samoin omilla palvelimillamme olevaa kuvamateriaalia on alettu sensuroida siinä pelossa, että sitä käytetään väärin.

Toisaalta tämäkään suuntaus ei ole oikea. Pelastustoimen pitää viranomaistahona ensisijaisesti olla avoimuuden kannalla ja vasta ihmisten yksityisyyden ollessa vaarassa alkaa harjoittaa itsesensuuria. Valitettavasti vain luottamus oman henkilöstön arvostelukykyyn tuntuu olevan varsin vähäistä.