Tulitikkuleikit…

Ilta-Sanomat (muun muassa) uutisoi ainakin yhden tuhoisan Kalifornian maastopalon syttyneen lapsen tulitikkuleikeistä. Uutinen sai ainakin minulle pienen hymyn naamalleni.

Jotenkin nimittäin lapsuusvuodet palautuivat varsin tehokkaasti mieleeni, sillä olen aikoinaan sytyttänyt itsekin yhden maastopalon. Tai siis yhden, jonka sammuttaminen vaati palokunnan ripeää toimintaa. Tapaus sattui joskus 8-9 vuotiaana kun leikimme kaverin kanssa papattien kanssa (tiedän, ne taisivat olla K-12, mutta…). Elettiin jo alkusyksyä ja ojanpientareen heinikko oli varsin kuivaa. Sytyttäessäni yhtä sytyslankaa muutama heinänkorsi syttyi siinä samalla.

Hetken päästä (silmänräpäyksessä muistini mukaan), liekit olivat jo yli polvenkorkuisia enkä enää uskaltanut tehdä niille mitään. Onneksi olimme kaverin kanssa sen verran kilttejä, että juoksimme läheiseen taloon huutaen, että pelto palaa. Lähitalon asukkaat soittivat sitten palokunnan paikalle kun ohi pyöräillyt mies katkaisi pari oksaa puusta ja aloitti palon sammuttamisen.

Onneksi sinä päivänä ei tuullut, sillä palo syttyi kuivassa heinikossa keskellä omakotitaloaluetta. Palokunnallekaan ei jäänyt oikeastaan muuta tehtävää kuin maaston kastelu. Ja meidän toruminen.

Tosin oli palomestarilla toruessaan pieni virne naamallaan ja taisi päättää torumisensa tokaisuun, että “pojat ovat poikia”. Kyllähän pojat ovat poikia eivätkä tulitikkuleikit varmaan lopu koskaan tästä maailmasta (emme mekään tuosta kerrasta oppineet muuta kuin vähän enemmän varovaisuutta).

Kai tässä nyt pitäisi olla kovasti valistava ja muistuttaa kaikkia siitä, miten vaarallisia tulitikkuleikit voivat olla. Tosiasia kuitenkin on, että tuli on erittäin kiinnostava elementti. Ja sen sijaan, että aina kielletään leikkimästä tulella, miksei voitaisi luoda välillä turvallisia mahdollisuuksia tyydyttää uteliaisuutta? Niinhän mekin teemme.