Eläinten pelastaminen

Kun ei pää tahdo töissä toimia, on aikaa blogata. Toisaalta aihekin liippaa riittävän läheltä omia töitäni, että sen voisi hyvällä mielikuvituksella jopa laskea työksi. Karjalainen julkaisi viikonloppuna jutun eläinten pelastamisesta noteeraten näin Pro Animalia -palkinnolla palkitun Helsinkiläisen ylipalomiehen. Eläinten pelastaminen kuuluu heti ihmisten pelastamisen jälkeen pelastuslaitosten tehtävien tärkeyslistalla toiseksi tärkeimpänä tehtävänä.

Samalla se toimii erinomaisena mahdollisuutena tuoda esiin pelastuslaitoksia myönteisessä mielessä: otsikoita on aina helppo saada silloin kun on pelastettu eläimiä pulasta. Ihmisten pelastaminen taas ei kovinkaan suuria tunteita tunnu lehdistössä herättävän. Karjalaisen jutussa tuodaan varsin hyvin kuitenkin esille alan sisällä esiintyvää nihkeyttä eläinten pelastamiseen.

Myönnän itsekin syyllistyneeni turhautuneeseen manailuun kun kesällä piti lähteä kaivamaan hevosia tai lehmiä ojista, mutta niissä turhautuminen johtuu enemmänkin olosuhteista kuin tehtävän laadusta. Isoja eläimiä pelastaessa sen tietää varmaksi, että siinä tulee kuuma ja kesällä itikat ja paarmat tuovat oman miellyttävän lisänsä koko touhuun. Mutta enimmäkseen eläinrakkaana ihmisenä menen mielelläni auttamaan eläimiä pois ahdingosta.

Oma lukunsa ovat sitten nämä yllättävän monilukuiset kissa puussa tehtävät, joissa käytettävät pelastusmenetelmät eivät välttämättä sivullisesta vaikuta kovinkaan lempeiltä. Eläinten pelastaminen valitettavasti aiheuttaa aina stressiä pelastattavalle eläimelle vaikka siinä yrittäisi olla kuinka lempeä tahansa. Vaikka ihminen tunnistaakin sen pahanhajuisissa vaatteissa lähelle rymistävän äijän körilään pelastajaksi, eläimelle savunhajuiset vaatteet ja vieras ihminen eivät ole pelastaja.

Monet ihmiset joiden kanssa olen jutellut ovat hämmästelleet sitä, että palokunta oikeasti auttaa kissoja alas puusta. Kyllähän me sitä teemme, vaikka emme yleensä kovinkaan mielellämme ja yritämme aina pitkittää asiaa. Yleinen neuvo on, että kissan annetaan olla puussa muutaman vuorokauden ajan jolloin nälkä yleensä ajaa sen kotiin. Kissan saamiseen puusta kun ei pelastustoimen pienillä vahvuuksilla ole usein muuta keinoa kuin rankkasateen simuloiminen letkun ja veden avulla. Tikkailla kiipeäminen kun saa otukset yleensä vai kipuamaan aina vaan korkeammalle petäjään.

Sen vain tiedän, että palomiehet — niin vakituiset kuin sivutoimisetkin — saavat aivan liian vähän koulutusta ja harjoitusta eläinten pelastamiseen liittyviin tehtäviin. Onneksi nykyään yleensä jokainen paloasema tietää jonkun kenelle soittaa kysyäkseen neuvoja. Samoin jotkut eläinlääkärit suhtautuvat varsin suopeasti pelastajilta tuleviin kysymyksiin ja tulevat tarpeen vaatiessa vaikka avuksikin. Nuo edellisen linkin takaa löytyvät stripin tapahtumat (alkavat tästä) perustuvat muuten varsin läheisesti tositapahtumiin, olimme Annan kanssa molemmat paikalla mullia jahtaamassa.

Paikallisen palotarkastajamme innokkuus lintuharrastajana ja niiden pelastaminen sekä hoitaminen kuntoon on antannut minulle useita mahdollisuuksia hyvien lintukuvien ottamiseen erilaisista petolinnuista. Alla onkin Karjalaisen jutun paperiversiossa ollut ottamani kuva: