Yksityisyydestä

Kuten edellisessä merkinnässä jo totesin, uusmedia haasta yksityisyyden suojaa varsin merkittävällä tavalla. Enää onglemana eivät edes ole muiden aiheuttamat loukkaukset yksityisyyttä vastaan vaan yksilön omat toimet saattavat yksityisyyden varsin vakavasti vaakalaudalle. Kaikenlaisesta julkaisemista ja osittain myös jo sisällön tuottamista rajoittavat yksityisyyden osalta Suomessa lait, mutta miten hyvin lait otetaan huomioon uusmedian arkipäivässä?

Nyt kun internetin avulla voi kuka tahansa julkaista kuviaan ja tekstiään milloin tahansa ja pienellä vaivalla on yksityisyyden suojasta ja sananvapaudesta tullut varsin kuuma peruna. Mitä tahansa kuvaamiseen liittyvää foorumia seuraamalla voi huomata miten paljon epäselvyyttä ja virheellistä tietoa asioihin liittyy. Suomessa yksyisyyttä säätelevät lain tasolla niin perustuslain takaamat perusoikeudet, rikoslain pykälät koti- ja julkisrauhasta sekä tekijänoikeuslainsäädäntö.

Nykyisen uusmedian aikana kun kuka tahansa voi toimia julkaisijana, pitää yksittäisen henkilönkin tuntea varsin tarkkaan vallitseva lainsäädäntö – ainakin jos haluaa välttyä ongelmilta. Valitettavasti yksityisyyttä ja sananvapautta tältä osin säätelevä lainsäädäntö ja ohjeistus on sekavaa, kirjavaa ja pirstaleista. Yritän kuitenkin alla olevassa koostaa niitä näkökohtia, joihin olen itse törmännyt asiaa tutkiessani.

Rikoslaki säätelee myös varsin vahvasti ihmisen oikeuttaa yksityisyyteen etenkin koti- ja julkisrauhan suojaamissa paikoissa (Rikoslaki, luku 24). Rikoslaissa säädellään myös kunnianloukkauksesta sekä yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämisestä.

Jukka Korpelan mainitsema ihmisen oikeus omaan kuvaansa ei saa Suomessa kannatusta lailta, mutta sen voidaan katsoa kuuluvan vähintäänkin hyviin tapoihin. Nämäkään lukemalla ei saa kuvaa siitä, milloin kuvan saa ottaa ja milloin. Nykyisin valitettavan yleiset kuvauskiellotkaan eivät asiaa auta, etenkään kun monilla ei ole mitään laillista perustaa.

Itse valokuvauksen harrastajana olen perehtynyt nimenomaan kuvaamiseen koskevaan lainsäädäntöön. Monet muuten hyvät selostukset siitä, missä ja minkälaisissa tilanteissa kuvia saa ottaa ovat varsin epäselviä, etenkin kun otetaan huomioon eduskunnan oikeusasiamiehen tuore päätös.

Julkaiseminen on helppoa ja vastakohtaisesti tiedon saaminen siitä, mitä saa julkaista on vaikeaa. Vaikka lainsäädäntö antaakin mahdollisuuden tapauskohtaisille tulkinnoille, monissa tilanteissa olisi parempi antaa edes jonkinlaisia ohjeita, joita noudattaa. Erilaiset haut Googlella tuovat esiin keskustelupalstoja, joilla pohditaan kuvaamisen sallittavuutta erilaisissa tanssitapahtumissa, lentonäytöksissä, urheilutapahtumissa tms. Samoin julkisuus on täynnä erilaisista kuvista ja huhuista julkisuuden henkilöistä sekä heidän reaktioistaan kuvaajia ja toimittajia kohtaan.

Vaikka Suomessa yksityisyyden suoja onkin varsin vahva kotioloissa, julkisella paikalla ollessa tilanne muuttuu merkittävästi. Edes asian luokkaavuus ei välttämättä ole rikosoikeudellisesti loukkaavaa. Monia hyviä esimerkkejä asiayhteyden vaikutuksesta rikosoikeudelliseen loukkaavuuteen tuovat esiin Sakari Mäkelä ja Timo Suvanto Foto-lehden artikkelissaan Ketä ja missä saa kuvata. Tosin kyseisessä artikkelissa on joitakin mielipiteitä, jotka vaikuttaisivat olevan ristiriidassa oikeusasiamiehen päätöksen kanssa. Olenkin asiasta lähestynyt artikkelin kirjoittajia ja tiedustellut heidän mielipidettään.

Edellisessäkin kirjoituksessani viittasin joihinkin tapahtumiin, joissa uutta mediaa on käytetty tuomaan julki yksityisyyden kannalta vaikeita tapauksia. Onko loukkaavaa julkaista henkilöstä kuva kun hän on antanut koiransa ensin ulostaa julkiselle paikalle jätöstä siivoamatta ja sen jälkeen käyttäytynyt epäkunnioittavasti? Entä onko väärin julkaista kuva ja mahdollinen nimi henkilöstä, joka on kuvaajan mielestä syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Ensimmäisessä tapauksessa julkinen mielipiden nosti melkoisen kohun ja on aloittanut noitavainon. Siinä on pengottu henkilön taustat ja muut. Vaikka tapauksen tuominen julkisuuteen on todennäköisesti täysin laillista (ainakin Suomen lakien mukaan, vaikka ei täällä olekaan tapahtunut), on muiden toiminta myöhemmin rikkonut jo yksilön ja hänen perheensä yksityisyyttä merkittävästi. Toisessa tapauksessa asian käsittely on ilmeisesti kesken. Poliisikin on tapahtuneesta kiinnostunut, joten lienee todennäköistä, että tilanteessa on tapahtunut rikos.

Toimittajia ovat jo pitkään ohjanneet erilasiet ohjeet, jotka eivät kuitenkaan ole lakia vaan itsesääntelyä. Journalistien ohjeet ovat pitäneet uutisoinnin varsin hyvin vapaana yksityisyyden loukkauksista. Ehkä tämän takia on viime kevään aikana ollut suomalaisessa blogosfäärissä keskustelua siitä, olisivatko blogaajien ohjeet tarpeen. Lakihan ei moneen asiaan päde ja on varmasti turhan painava keino pienempien loukkausten tai virheiden korjaamiseksi.

Kesäkuussa tapahtunut kuolleen miehen kuvaaminen Helsingin rautatieaseman edustalla sai aikaan blogeissa jälleen keskustelua aiheesta. Itse kuva ei loukkaa yksityisyyttä mitenkään, mutta miten käy moraalisten arvojen. Ja vielä tärkeämmin, aiheuttaako tällainen sääntelyä vailla oleva kansalaisjournalismi vastareaktion. Ainakin Kari Haakana pelkää ButtUglyn kommenteissa, että reaktiona sääntelemättömälle julkaisemiselle on lainsäädännön tiukkeneminen. Sitä en usko kenenkään haluavan, sillä sananvapaus on kuitenkin yksi niistä perusasioista mikä pitää länsimaista demokratiaa ja oikeusvaltiota pystyssä.

Tämä kirjoitus alkaa olla jo liiankin pitkä, joten seuraavassa merkinnässäni tulenkin ottamaan sananvapauden uudessa mediassa käsittelyyni.