Flätti on flätti eikä flatti
Sopivasti heti Koiramme-lehden rotuesittelyn jälkeen kirjoitan aiheesta, josta on jo jokusen kerran pitänyt avautua.
Olen huomannut häiriintyväni aina kun joku puhuu sileäkarvaisista noutajista flatteina. Jotenkin sana ei minulla vain istu suuhuni ollenkaan. Jokunen aika sitten tajusin lopulta miksi minusta rodun kutsumanimen muodon pitäisi olla flätti eikä flatti. Tässä vaiheessa kaikki, jotka tietävät äidinkieleni olevan englanti jo varmaan puistelevat päätään ja miettivät kuinka tyhmä voi kaveri ollakaan…
Kutsumanimihän tulee rodun englanninkielisestä nimestä flatcoated retriever, jossa ensimmäinen a äännetään ä:nä. Tästähän seuraa luonnollisesti se, että rodun suomenkielinen kutsumanimi, etenkin ollessaan väännös englannikielisestä sanasta, noudattaa ä-linjaa eikä a-linjaa. Ugh. Minä olen puhunut.
Tosin ihmettelen, miksi se pitäisi kirjoittaa flattina eikä flättinä. Mielestäni uskollisuuden väännöksen alkuperään ei kuitenkaan pitäisi heijastua kirjoitusasuun, sillä kutsumanimi on jo (puhekielistä) suomea. Ja suomeksi onneksi kirjoitetaan asiat niin kuin ne lausutaankin.
Jospa lopettaisin vaahtoamiseni tähän. Suosittelen kuitenkin kaikkia sileäkarvaisista noutajista, eli fläteistä, kiinnostuneita lukemaan Koiramme-lehden rotuesittelyn. Se antaa varsin hyvän kuvan rodusta.
Päädyinpä tähän “vanhaan” postaukseesi. Kirjoitan aina muodossa flatti, flatit. Lausiminen sitten ä-kirjaimen kanssa.
Taidan myös useimmiten kirjoittaa sukunimenikin ilman ä-pilkkuja. Eli periaatteessa suurimmalta osin kirjoitan sukunimeni väärin.
Perversionsa kullakin.
Hölmöä on kun suomesta käännetään englanniksi, niin yht’ äkkiä ä onkin ae joka on ihan syvältä. Tuskin ne ulkomaalaiset osaisivat ääntää suomalaisia nimiä vaikka ä:t taivutetaan mihin muotoon tahansa.