Koirat ritarillisina

Olemme Annan kanssa pitkään miettineet, missä menee koirilla raja sen välillä mitä pennun annetaan tehdä ja milloin omasta asemasta hierarkiassa pidetään kiinni. Etenkin nyt kun Sulollakin alkaa ikää olla riittävästi, tuntuu välillä ettei Luka pidä puoliaan.

Luin vast’ikään amerikkalaisen blogimerkinnän koirien ritarillisuudesta. Siinä siteerattiin tutkimuksia ja kirjoittajan omia havaintoja koirien välisistä leikeistä ja itsensä heikentämisestä leikissä. Loppujen lopuksi mitään kovin yllättävää tai meidän omista havainnoistamme poikkeavaa jutussa ei kuitenkaan ollut.

Niin omien havaintojemme kuin nyt tutkimustulostenkin mukaan vahvemmat koirat osaavat asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan saadakseen heikomman leikkimään kanssaan. Meillä ainakin Luka osoittaa tämän varsin selvästi: saadakseen Sulon juoksemaan perässään hän löysää vauhtiaan ja antaa Sulon saada välillä kiinnikin. Samoin painiessa Luka tekeytyy selvästi altavastaajaksi ollen selällään enimmän osan ajasta.

Mutta samalla Luka on myös usein osoittanut selvästi laumajärjestyksen lopettamalla halutessaan leikin ja jääden aina niskan päälle kun Sulolla leikki alkaa muuttua turhan totiseksi.

P.S. Kuvia vauhdikkaasti leikkivistä pojista aina ajoittain Life of Jalossa, esimerkiksi tässä.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.