Avoimuudesta työpaikoilla

Osana siirtymistä uuteen työpaikkaan jouduin käymään läpi soveltuvuustestin, jossa vastailin kaikenlaisiin kysymyksiin. Varsin paljon painoarvoa kysymyksissä saivat esimiehen ja työnantajan avoimuuteen ja luotettavuuteen liittyvät kysymykset.

Painotin näitä asioita erityisen paljon aiempien kokemusteni takia. Eräs aiemmista työpaikoistani meni käytännössä konkurssiin ja näin sitä kautta hyvinkin karulla tavalla YT-neuvottelujen turhuuden.

Salailun silloinen työnantajani kyllä osasi. Muistan käyneeni alkukeväästä Helsingissä suuressa inspirointitapahtumassa kuulemassa minkälaiset tavoitteet sen vuoden liikevaihdolle on jne. Kesäkuussa kuitenkin saimme tiedon ensimmäisistä neuvotteluista ja tarpeista henkilöstövähennyksille.

Syyhän oli selvä: kuluja on liikaa ja väkeä on vähennettävä. Samaan aikaan tosin lähes kaikki projektit olivat pahasti myöhässä eikä myyntiä tästä syystä saatu aikaiseksi. Loppukesästä alkoivat jo seuraavat kierrokset, jossa työnantaja jo pyysi meitä työntekijöitä miettimään säästökeinoja.

Mutta, säästökeinoja on varsin vaikeaa miettiä tietämättä mihin firmalla rahaa menee. Vasta pitkän kädenväännön tuloksena saimme käsiimme jonkinlaisen taulukon, jossa näkyivät kuukausittaiset tulot ja menot.

Siinä vaiheessa päätin, etten enää kertaakaan lähden mukaan yritykseen, jossa työntekijöistä pidetään tarkoituksellisesti pimennossa yrityksen tilasta. Uusi työnantajani on ollut tähän asti ainakin positiivinen yllätys, kun kaikilla työntekijöillä on pääsy yrityksen CRM-järjestelmiin ja ainakin omassa liiketoimintayksikössäni pääsemme myös seuraamaan kaikkien tehtyjen tarjousten tilaa, myös hävittyjen.

Vaikka tässä ollaan vielä kaukana avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä myös asiakasta kohtaan – mitä Blue Flavor kannattaa – on alku erittäin hyvä. Toivoisin vain yhä useamman yrityksen ottavan onkeensa avoimuudesta salailun sijaan. Harvoin kuitenkaan todellisista yrityssalaisuuksista on tällaisissa asioissa kyse. Ja kyllähän nyt vähintään omiin työntekijöihin pitäisi voida luottaa…

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.